Etelä-Korea, Seoul
Lopulta lento lähtikin Helsingistä ihan ajallaan ja Seouliin saavuttiin pilkulleen aikataulussa. Finnairin turistiluokan lento eturivin paikoilla (ei exit-paikka mutta jalkatilaa toista metriä) oli onnistunut valinta,
Lopulta lento lähtikin Helsingistä ihan ajallaan ja Seouliin saavuttiin pilkulleen aikataulussa. Finnairin turistiluokan lento eturivin paikoilla (ei exit-paikka mutta jalkatilaa toista metriä) oli onnistunut valinta,
Kun matka Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan talvella 2023-24 kariutui sairastumiseen oli jo Markun sairaalahoidon aikana ilmeisen selvää ettei talvea kestetä jos ei edes jokin matkasuunnitelma ole
Lokakuun loppu on käsillä ja mun kesälomaan vielä kaksi viikkoa, Markkuhan ei edes jää kesälomalle vaan töitä tulee tekemään myös reissun aikana kuten aina ennenkin.
Paluu Tbilisin hotellin tuntui kuin kotiin tulemiselta. Mehän ei siis luovutettu hotellihuonetta Batumiin lähtiessä vaan jätettiin osa tavaroista Tbilisiin ja maksettiin myös vuorokaudesta mikä oltiin
Pohjoisen jälkeen suunnataan sitten junamatkalle Mustanmeren rannalle Georgian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Batumiin. Batumi on Georgian rantaresorttien ja merenrantaelämän keskus, hiekkarantoineen ja kylpylöineen. Meidän iloksi sääennustukset
Ja sitten kiertelemään pohjoista! Luostarit, kirkot, vuoristo, kaikki! Eli lähdetään oikein todella koko päivän retkelle Tbilisistä pohjoiseen, ihan Venäjän rajan tuntumaan asti. Ihaillaan samalla Kaukasus-vuoriston
Koronasta on, taas kerran, toivuttu vähin erin. Minä säästyin tällä kertaa ja onneksi Markullekin jäänyt suht lieväksi kuten kaksi edellistäkin kertaa. Lämpötila päiväaikaan on pysynyt
Tbilisistä on paljon kerrottavaa ja näytettävää, joten toinenkin sivu nyt tulilla. Edelleen toteamme että kaupunki on ihan järjettömän kaunis. Vertasin tänään Tbilisiä Pariisiin, tosin Pariisi
Itse pääkaupunki on niin kaunis! 1,2 miljoonaa asukasta, historian kerrostumat ja eri kulttuurit on luoneet tämän upean kaupungin. Wikipediassa on hyvä artikkeli maasta ja kielestä,
Talvi pois Suomesta! 50-vuotiaana viimeistään tehtävä maailmanympärysmatka! Kahden haaveen yhdistäminen – vielä parempi!
Maailmanympärimatkahaave oli elänyt aina. Kun toisena ajatuksena on jatkossa viettää talvet lämpimässä, mutta toiveet talviasumiskohteelle ovat kovin erilaiset, lähtee kaksi aikuista etsimään maailmalta paikkaa joka kelpaisi molemmille talvien viettoon.
Voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse:
© Henrika Mensah & Markku Vimpari