Vinkit
Turvallisuus
Matkan turvallisuutta mietittiin paljonkin jo valmisteluvaiheessa. Paitsi että pohdittiin kohdemaita ja -paikkakuntia kyseltiin myös viisaammilta hyviä neuvoja. Kiitos kollegakunnalle!
– Kihlasormuksesta tuli ostettua matkaversio (tuo reppana rinkula), ja kaikki muutkin korut jäävät kassakaappiin, merkkivaatteet, -kengät ja -laukut eivät myöskään lähde mukaan
– Luottokortteja, käteistä, pankin tunnuslukulistoja ja niiden kopioita on hankittu sopiva määrä ja kopiot kaikista jää myös kotiin ja läheisille
– Passien kopioita on mukana ja pilvipalvelussa tallessa, henkilökortti on ajokortin lisäksi käyttökelpoinen mukana
– Rahavyö, rahojen piilottelu, hotellin kassakaapin käyttö jne on tuttua varmaan kaikille
– Järkevä käsilaukku jossa on mukana valelompakko suht näkyvillä, sisältäen vanhentuneita luottokortteja ja paikallisia pikkuseteleitä
– Pre paid-luottokortti johon on ladattu rahaa kohtuusumma, jo se ettei tällä ole yhteyttä omiin pankkitileihin tuo lisäturvallisuutta vaikka joku kopioisi tai varastaisi. Lisäksi kannattaa ottaa mieluummin useampi kortti joihin ladattu pieni summa, kuin yksi isommalla saldolla
– Visa credit kortin sijaan kannattaa ottaa pankkitilille pelkkä debit-kortti ja unohtaa kokonaan luotolla pelaaminen. Debit-kortilla on yhteys vain tilillä olemassaolevaan rahaan ja rahaa voi siirtää tililtä toiselle sitä mukaa kuin tarvitsee. Automaatista voi nostaa käteistä omalta tililtä olemassaolevaan saldon mukaisesti, ja ko kortilla voi myös maksaa kaupoissa ja ravintoloissa ihan niinkuin luottokortillakin. Samalla tulee tarkemmin valvottua ettei matkabudjetti ylity.
– Korteille skimmaussuojakotelot lompakkoon
– Ylimääräinen kännykkä, joka pysyy hotellien kassakaapissa koko matkan
– Trak-R – lähettimiä jotka voi laittaa laukkuun/lompakkoon ja apilla näkee missä liikkuu
Sama koskee Find my iPhone-sovellusta, kannattaa käyttää.
– CityMapsToGo, GoogleMaps tai mikä tahansa offline toimiva kartta- ja paikannusohjelma (sen lisäksi että kannattaa opetella sen verran alueen maantiedettä että osaa asettaa kartalle eri ilmansuuntiin kaikkein näkyvimmät paikalliset maamerkit), sekä muutamien perusfraasien ja -sanojen osaaminen paikallisella kielellä jotta voit osoittaa että olet kartalla missä ollaan ja osaat edes vähän kieltä.
– Matkavakuutukset on kattavat ja tarkistettu niiden voimassaolo ja ehdot, sekä mukana matkavakuutuskortti. Se matka-apteekkikaan ei kata kaikkea.
– Matkustusilmoitukset joka kohteesta Ulkoministeriöön
Ei yömatkoja
Kun lähtö on yöllä menee edellinen päivä osin nukkuessa ja esim. pidempiä retkiä ei kannata ottaa juuri yömatkailua vasten. Eli edellinen päivä menee hukkaan. Vaikka kumpikin osataan nukkua kaikissa kulkuvälineissä ei se uni ole niin virkistävää kuin sängyssä, joten seuraavakin päivä menee nukkuessa. Eli kaksi päivää ihan hukkaan.
Jos lähtö on iltayöstä tai yöllä on hotellihuone otettava koko vuorokaudeksi, ellei halua istua lentokentällä puolta vuorokautta. Lentojen check in aukeaa 3-4 tuntia ennen koneen lähtöä joten ennen sitä ei pääse edes transferalueelle jossa olisi kivempaa kuin lentoaseman yleisellä puolella. Ja jos saapuminen on kovin aikaisin aamulla on otettava hotellihuone jo päivää ennen varsinaista tarvetta, ellei halua hillua matkalaukkujen kanssa kaupungilla aamuneljästä iltapäiväkolmeen jolloin yleisimmin vasta on hotellien check in.
Yömatkustaminen on siis epämukavaa, kallista ja aikaa menee hukkaan.
Pakkaa vain oleellinen mukaan ja jätä sitten puolet pois
Se mitä et käytä arjessa kotona, tuskin käytät siellä matkallakaan. Ja varsinkin pitkällä matkalla on helpompi ostaa matkan varrella tarvikkeita ja vaatteita kuin raahata kotoa mukana ”kaikkea kivaa jota voisin käyttää sit ulkomailla kun kotimaassa ei ole tullut pidettyä”. No hehheh.
Ota mukaan täyttöpulloja kosteusvoiteelle ja pesuaineille ja täytä niitä hotellien varastosta, ei tartte edes ostaa itse. Ainakin paremmissa hotelleissa on lähes kaikissa hammasharjat ja -tahnat, kampa ja partahöylä pesuaineiden ja kosteusvoiteen lisäksi tarjolla ihan ilmaiseksi.
Pesulat on keksitty ja ne on ainakin Aasiassa lähes ilmaisia. Jos ei hotellissa olisikaan pesulapalvelua niin itsepalvelupesuloita ja perinteisiä palvelupesuloita on joka paikassa, työllistä paikallisia ja anna muiden pestä vaatteesi. Eipähän tartte kantaa niin paljoa mukana.
Hotellin tasolla on väliä
Hyvätasoinen hotelli on todennäköisemmin turvallinen sinulle ja tavaroillesi. Niissä on kassakaapit, ovissa lukot ja henkilökuntaa vahtimassa ettei talossa kuljeta kuin hollituvassa. Todennäköisyys että huonepalvelunvie tavaroitasi on taatusti pienempi hyvässä hotellissa, ja asian varmistat todennäköisimmin sillä että tippaat huonepalvelun hyvin jo hotellissa asumisen alussa. Ja jo siksikin tippaisit, että ko ammattiryhmä on todennäköisimmin se kaikkein huonoiten palkattu mutta jonka puuttuminen eniten häiritsisi sinun lomaasi. Sama koskee kantajia. Muita ei tartte tipata.
Monet paremman luokan hotellit tarjoavat ilmaiseksi lentokenttäkuljetuksia, missä voi säästää pitkän pennin.
Kun varaat hotellin suosittelen katsomaan eri brokereiden (supersaver, Agoda, trivago, hotels.com, booking.com jne) ensin hintatasoa ja tarjontaa, ja sitten ehdottomasti käymään hotellin omilla sivuilla. Usein hotellihuoneen saa samaan hintaan tai halvemmallakin suoraan hotellista ja esim. peruminen yms voi onnistua helpommin ja sujuvammin kuin brokerin kautta ostetun palvelun suhteen.
Innokas ja viitseliäs ottaa kaikkien hotelliketjujen bonuskortit ja kerää bonukset plakkariin, korteilla saa lisäksi monesti erilaisia pieniä ilmaisia kanta-asiakkaiden lisäpalveluita eri hotelleissa (ilmainen pesulapalvelu, drinksulippuja, ilmainen lounas jne). Huomaa kuitenkin ettei bonusta saa missään jos otat hotellihuoneen muuta kautta kuin hotellin omilta sivuilta tai suoraan hotellista! Mutta kun lasket huoneen hintaan kortilla saatavat edut ja mahdolliset ilmaisen asumisen bonusyöt (tietyllä määrällä yöpymisiä, esim. joka kymmenes yö, saat ilmaisen hotelliyön) ei se ensin hotellin sivuilla kalliille näyttänyt asumus olekaan enää sitä. Monilla hotelliketjuilla voi kerätä muös lentopisteitä ja päinvastoin.
Jos varaat hotellin kovin kauas tulevassa ajassa, ota aina peruutettava vaihtoehto, vaikka se maksaisi hiukan enemmän. Hotellit ei todellakaan jousta pätkääkään, ei minkään tasoinen eikä missään. Toinen hyvä varokeino hotellipettymyksen preventioon on se että ottaa hotellin alkuun vain pariksi yöksi ja paikan päällä sitten arvioi haluaako jäädä tähän vai mennä muuhun osaan kohdetta. Tai jo valmiiksi ottaa huoneen kahdesta eri hotellista, esim. saaren eri päistä jakaen loman puoliksi kahden paikan välillä. Toki, sesonkiaikana tässä on riskinsä, mutta sesongin ulkopuolella voi olla erinomainen idea ottaakin hotellihuone hotellin tiskiltä, voi olla huomattavan paljon halvempikin.
Tutustu kohteeseen hyvin ennen matkaa
Kannattaa oikeasti tutkia millainen säätila kohteessa yleensä on lomasi aikaan, se on todennäköisin säätila myös nyt. Kulkuyhteydet, palvelut jne riippuu myös säästä.
Paikallisen kartan saa Google mapsista ladattua offlinekäyttöön ihan ilmaiseksi, GPS paikannus toimii samalla ja matkanteko on turvallisempaa ja voi keskittyä maisemien ihailemiseen kun itsekin pysyy jyvällä missä mennään.
Eri nettisivut ihan googlella hakemalla kertoo mitä kulkuvälineitä on tarjolla eri välimatkojen tekemiseen, oman mieltymyksen ja seikkailunhalunasteen mukaan kannattaa kokeilla muutakin kuin tuttu ja turvallinen. Voi olla että näkee enemmän…
Maan tapojen, hintatason, kulttuurin yms tunteminen ennakkoon jättää muös itselle enemmän aikaa ja voimavaroja itse kohteesta nauttimiseen kuin kaiken selvittäminen kantapään kautta.
Käsimatkatavarat vai ei
Käsimatkalaukun mukana raahaaminen voi olla ärsyttävää. Ei pelkästään laukun raahaaminen, vaan se että joka ainoassa maassa ja turvatarkastuksessa on eri säännöt mitä siinä pakaasissa saa olla ja mitä ei. Älä kiinny spraypulloihin, sytkäreihin, kynsileikkureihin tai pinsetteihin, et voi ikinä tietää, edes ohjeita lukien, saatko ko tavarat läpi turvatarkastuksessa vai et. Ja edellisen maan käytännöllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Eikä IATAn Kansainvälisillä säännöillä.
Suurimmalla osalla lentoyhtiöitä käsimatkatavaroiden painoraja on 7kg joka kattaa myös käsilaukun painon, eli kaikkien käsimatkatavaroiden yhteenlaskettu paino/nokka. Varsinkin halpalentoyhtiöt todellakin punnitsee laukkuja, koska aina voi rahastaa ylipainosta vähän lisää. Pikkuhiljaa oppii kyllä chekkauksessa piilottamaan taakseen sen 12 kg painavan käsimatkalaukun, mutta kun saattavat punnita vielä lähtöportillakin ja sitten se laukun ruumaan laitto vasta maksaakin.
Eli käsimatkalaukku kannattaa olla mukana mutta siihen vain yksi vaatekerta + uikkarit, lääkkeet, pieni nestetavarapussi ja muu ihan välttämätön. Loput ruumaan. Pääset huomattavan paljon helpommalla.
Uber ja taksit
Uberin käyttämisellä saattaa säästää paljon rahaa. Etsit reitin Google mapsilla, klikkaat sen kautta itsesi Uberiin ja tilaat auton, helppoa kuin heinänteko. Ei tartte tietää edea missä olen nyt tai pystyä lausumaan oiekin kohteen osoitetta kun karttaohjelma ja GPS hoitaa homman (no, tarkistaa kannattaa aina, tietenkin). Hinta sovitaan etukäteen, saat aina kuitin matkasta ja voit helposti sovelluksesta valvoa että kuski käyttää järkevää reittiä. Luottamus hyvä, valvonta paras. Taksit on, ikävä kyllä, ne todennäköisimmin turrea huijaava taho.
Hotellien lentokenttäkuljetukset on toinen hyvä säästökohde, usein ihan ilmainen tai selvästi halvempi kuin taksi kentältä hotelliin. ellei hotelli satu olemaan sorttia joka veloittaa sikahinnan kuljetuksista, silloin tosin hyvä hotelli kertookin että halvemmalla pääset kun otat kentältä taksin. Vain yksi meidän käyttämistä hotelleista tällä matkalla ei kertonut olevansa kalliiden kuljetusten järjestäjä, jälkikäteen todettu että kentän taksi olisi ollut paljon halvempi.
Taksi huijaa sitä varmemmin mitä selkeämmin näytät ettet tunne hintatasoa tai maan tapoja. Joten kannattaa tutustua asiaan. Me ei ymmärretty Vietnamissa ollenkaan miten taksimittaria luetaan ja jos ei taksikuski olisi vahingossa sitä meille paljastanut, mikä selvästi häntä kovin kohta harmitti, olisi menetetty ihan rahaa kun kuski yritti antaa vaihtorahaa huomattavan paljon vähemmän kuin piti. Saattoi osua kainuulainen pahapäinen akka takapenkille ja junttautui siihen kunnes joka lati oli emännän kourassa. Kuskin kiroilun säestämänä.
Lentoyhtiöt
Koneen anatomiaan kannattaa tutustua ja miettiä haluaako maksaa paikasta etukäteen. Finskillä paikkojen hinnat hipoo pilviä, monilla lentoyhtiöillä on lähes ilmaista/täysin ilmaista valita paikat. Viimehetken upgreidaus lippuihin voi olla yllättävän halpaa ja chekkauksess kannattaa aina kysyä onko bisnesluokassa paikkoja ja mitä maksaa. Mekin upgreidattiin Bangkok-Taipei lento bisnekseen 50€ hinnalla!
Ja jos jaksaa ja viitsii niin ottaa tietenkin kaikki bonuskortit kaikille lentoyhtiö alliansseille ja kerää aktiivisesti pisteitä joilla kohta lentää aitten ilmaiseksikin, vielä mieluummin upgreidaa (siinä pisteiden käytön hyöty on maksimaalinen).
Jos lento peruuntuu tai myöhästyy on helpompi ja sujuvampi hakea korvauksia/rahojen palautusta jos lennot on ostanut suoraan yhtiöltä kuin brokerilta ostettaessa. Ero asioinnin helppoudessa voi olla huomattavan suuri.
Viimeisimmät
Viimeisimmät artikkelit
Vinkit
Maakohtainen arkisto
Muuttonaakat
Talvi pois Suomesta! 50-vuotiaana viimeistään tehtävä maailmanympärysmatka! Kahden haaveen yhdistäminen – vielä parempi!
Maailmanympärimatkahaave oli elänyt aina. Kun toisena ajatuksena on jatkossa viettää talvet lämpimässä, mutta toiveet talviasumiskohteelle ovat kovin erilaiset, lähtee kaksi aikuista etsimään maailmalta paikkaa joka kelpaisi molemmille talvien viettoon.
Voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse:
Arkisto
Arkistot
- syyskuu 2024 (7)
- kesäkuu 2024 (1)
- huhtikuu 2024 (7)
- maaliskuu 2024 (7)
- lokakuu 2023 (1)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (5)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (5)
- marraskuu 2022 (3)
- elokuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (5)
- tammikuu 2022 (5)
- joulukuu 2021 (4)
- marraskuu 2021 (7)
- lokakuu 2021 (2)
- tammikuu 2020 (7)
- joulukuu 2019 (5)
- marraskuu 2019 (8)
- helmikuu 2019 (6)
- tammikuu 2019 (8)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (6)
- lokakuu 2018 (1)
Vierailijoita sivustolla
TERVEYS
Ennen matkaa pitää selvittää mitä merkittävimpiä terveysriskejä kohdemaassa on, ja mitä niiden mahdollinen toteutuminen ja hoito ehkä tarkoittaa omille olemassa oleville sairauksille ja lääkityksellä. Eli keskustele lääkärin kanssa!
Kohdemaassa voi olla malariaa ja Dengue-kuumetta (ei mitään harvinaisia nykyaikana), syrjäseuduilla koleraa, lavantauti tms. Osiin maita vaaditaan erilaisia rokotuksia ja todistuksia maahanpääsyn yhteydessä, ei pelkästään nyt Korona-aikana (esim. keltakuumerokotetta vaaditaan edelleen). Eli hyvissä ajoin, kuukausia ennen, matkaa näiden selvittäminen on tärkeää.
Omia lääkkeitä voi ja saa ottaa mukaan matkalle, mutta lääkkeiden on oltava alkuperäisissä pakkauksissaan ja mukana se lipat kenelle lääke on määrätty ja millä annostuksella. Apteekissa voi pyytää tulostamaan englanninkielisen koosteen lääkkeistäön, tullit saattavat kysyä niitä. Huumausaineeksi luokiteltavia ja pistettävistä lääkkeistä kannattaa pyytää lääkäriltä erillinen lausunto käyttötarpeesta vielä. Ja kaikilla lausunnoillaan ja lääkkeiden tarpeellakaan ja asianmukaisella käytöllä oikeaan sairauteen ei kaikkia lääkkeitä saa viedä kaikkiin maihin, selvitä siis etukäteen mitä rajoituksia kussakin maassa on. Apteekki tai lääkäri ei sitä tiedä eikä selvitä. Ja varaudu maksamaan kaikista noista lausunnoista erikseen, eivät ole ilmaisen terveydenhuollon piirissä edes terveyskeskuksessa tai apteekissa välttämättä.
Omia, säännöllisessä käytössä olevia lääkkeitä saa viedä yleensä mukanaan vain matkan keston pituiseksi ajaksi ja varalle vähän yli sen. Suomessa saa kelan korvausta lääkkeistä max. 3kk annoksesta, joten jos ostat pidemmälle matkalle lääkkeitäkin et saa kaikista kelan korvausta, edes jälkikäteen. Mikä kannattaa huomioida matkabudjetissakin jos käytät jotain kallista lääkettä säännöllisesti. Monissa maissa on helppo täydentää omaa lääkearsenaalia, osassa saa lääkkeitä ihan ilman reseptiäkin, osassa täytyy vaivautua vierailemaan paikallisen lääkärin vastaanotolla saadakseen paikallisen reseptin, ja lääkkeiden hinnat voi olla paljon halvempiakin kuin meillä. Tai sitten kalliimpia, esim. Yhdysvalloissa saattaa insuliinikynälle tulla huima hinta kun et omista paikallista sairausvakuutusmaksua ja matkavakuutuksesi ei korvaa pitkäaikaissairaiden lääkeostoja matkan aikana. Eli selvitä tämäkin!
Lisäksi kannattaa huomioida se, että lääkeväärennöksistä eivät ole mitään harvinaisia ongelmia monissa maailman köyhimmissä osissa, apteekistakin ostettu lääke voi olla ihan muuta tai pitoisuudet erit kuin paketissa ilmoitettu. Eikä kukaan ole vastuussa.
Kun matkan aikana lääkkeitään käyttää kannattaa huomioida se että esim. runsas hikoilu ja sen myötä elimistön kuivuminen voimvaikuttaa merkittävästi lääkkeiden toimintaan ja tehoon elimistössä. Esim. verenpainepotilaalla itse r7nsas hikoilu jo laskee painetta ja kun hikoilun myötä elimistö kuivuu lääkeainepitoisuudet nousevat verenkierrossa ja lääkkeen teho saattaa nousta. Kannattaa siis jutella sen oman lääkärin kanssa myös siitä miten lääkityksiä ehkä kannattaa muuttaa pidemmän matkan aikana eri tilanteissa, ja ottaa se oma verenpainemittari kuitenkin mukaan että voi tilannetta seurata. Joissain lääkkeissä tuo kuivumisen myötä syntyvä pitoisuuden nousu voi tuoda esiin lääkkeen tavallisia sivuvaikutuksia joita yleensä ilmenee vain lääkkeen aloituksen tai annoksen noston yhteydessä.
Joten, matkalla pidetään hyvä huoli nestetasapainosta, eikä pelkästään vettä juomalla (alkoholista nyt puhumattakaan). Apteekista saa, yleensä myös paikallisesta apteekista, ripulin hoitoon tarkoitettuja nesteytysjauheita ja tabletteja joissa on mukana suoloja, ja näitä kannattaa kuumana päivänä liikkuessa tai muutoin paljon hikoileva käyttää säännöllisesti. Nautit myös matkasta enemmän!
MATKA-APTEEKKI
No mitäpä matkalle mukaan omien säännöllisten lääkkeiden lisäksi?
Riippuu mihin menet ja mitä riskejä on jo tiedossa. Ja kuinka paljon haluat tavaraa kantaa matkassa. Nyrkkisääntönä ja elämää suuresti helpottavaan totean ekaksi että joka paikassa löytyy lääkäreitä, apteekkeja ja hoitajia, jotka tuntevat paikalliset olot, riskit, ongelmat ja niiden hoidon sinua ja minua paremmin. Kysy paikalliselta ammattilaiselta.
Omassa apteekissani matkalla on mukana:
– haavanpuhdistusaine, laastareita ja vähän sidostarpeita, Bacibact voide
– antihistamiinitabletteja, kortisonivoidetta ja kyypakkaus allergisen reaktion varalle
– pahoinvointilääkettä merimatkalle
– parasetamolia ja ibuprofeenia pieni pakkaus
– Imodium, Precosa ja nesteytystabletit ripulia ja kuivumista varten
– 2 antibioottikuuria joilla voi hoitaa esim. virtsatietulehduksen tms pienen ja banaalin vaivan, isommissa infektioita menen lääkäriin
Siinäpä ne. Paikallisista apteekeista täydennän tuota varastoa jos jokin tulee käytettyä loppuun.
Lisäksi mukana on aina käsidesiä, desinfektiopyyhkeitä, itikkamyrkkyä ja vedenpuhdistustabletteja (vm en ole vielä koskaan tarvinnut tosin).