Como-järvi on niin legendaarinen paikka että kun kerran osui hyvät kelit ja tarjolla oli kohtuuhintaan bussiretki joka aika kattavasti näytti parhaat palat järven seuduista niin päätettiin sitten tehdä tällainen kokopäivän valmisretki. Ei ollut halua eikä viitseliäisyyttä vuokrata itse autoa ja ajella ympäriinsä kun vain yksi päivä oli aikaa, mieluummin opas ja katettu pöytä niin sanotusti.
Isolla bussilla tultiin noin 50 muun retkeläisten kanssa noin tunnin matka ensin Comon kaupunkiin, järven eteläkärkeen. Opas oli todella loistava, kunhan aksenttiinsa tottui niin oli helppo ymmärtää ja osasi hommansa todella hyvin. Jokaisessa pysähdyspaikkaa oli muutaman minuutin kävely porukalla, jos halusi siihen osallistua, opas kertoi pääkohdat paikasta ja antoi käsityksen tärkeimmistä nähtävyyksistä ja suuntaama mistä mitäkin löytyy, käytännön vinkkejä jne. Sen jälkeen oli vapaata aikaa kuljeskella tai käydä kahvilla, ihan mitä huvittikaan tehdä.
Comon historiallinen, vanha keskusta on todella pieni ja helppo suunnistaa, uudempi (Isompi) osuus ei mitenkään mielenkiintoinen tai ihmeellinen. Eli hyvin tunnissa ehti kierrellä ja kaarrella keskustan kujilla ja hakea aamukahvit sekä aamiaispaninit kuppilasta.
Comon kaupungista suunnattiin sitten kohti pohjoista ja Tremezzon kylää. Tie mutkitteli osin kylien kapeilla kaduilla ja välillä paahdettuna tuhatta ja sataa tunneleissa. Vastarannalla oli samana aamuna sortunut yksi tunneli ja vastarannan tie oli kiinni mikä aiheutti ihan hirveät ruuhkat ja jonotukset. Yleensä rekat ja muu kuin turreliikenne käyttää juuri vastarannan tietä ja nyt rekat ja isot bussit oli kivasti samoilla nippa nappa kahden henkilöauton vetävillä kyläkaduilla. Eli liikennettä jouduttiin päästämään aina yhteen suuntaan kerrallaan pieni pätkä ja sitten odoteltiin aikamme että vastaantulijat ehti alta pois ja taas päästiin etenemään pieni matka. Eli jo tässä vaiheessa sitten retken aikataulu kusi alleen, joskin noissa maisemissa se nyt kauheasti harmittanut.
Toinen päivän haaste oli kova tuuli. Como-järvellä ei kuulema IKINÄ tuule. Ja nyt tuuli sitten koko vuoden edestä. Eli järvellä tehtävään veneretken tuli sen myötä muutos.
Kartassa näkyy päivän retken kartta ja reitti punaisella merkittynä.
Tremezzosta otettiin sitten pieni vene jolla seilailtiin järvellä tunteroisen ajan. Tarkoitus oli että rantaudutaan vastarannan Bellagioon käveleskelemään ja sen jälkeen lounastetaan Menaggiossa, mutta kovan tuulen takia rantautuminen sen kokoisella paatilla oli kielletty Bellagioon. Joten ihasteltiin sitä sitten vain veneestä käsin.
Opas jaksoi esitellä vähintään joka toisen huvilan omistajan, historiaa, elokuvien kuvauspaikkoja, kuka oli vieraillut milloinkin kenenkin luona jne jne. Hengästyttävässä määrin jopa, mutta itse asiassa ihan kivaa koska muuten olisi vaan töllistellyt hienoja huviloita tietämättä niistä mitään.
Veneretken jälkeen lounastettiin kevyesti ja lyhyesti Tremezzossa ja kun piti ottaa aikataulua kiinni ei lounaspaikka ollutkaan hiukan pohjoisemmassa.
Bellagion väliinjääminen vähän harmitti, lounaspaikan vaihtuminen ei niinkään.
Lounastamisen jälkeen hypättiin takaisin bussiin ja suunnattiin Sveitsin Luganoon, noin tunnin bussimatka vuoristoteillä oli sekin varsin kaunis.
Mitään rajamuodollisuuksiahan ei Schengen-maiden välillä ole, rahamies sen verran pysäytti bussia että sai udeltiin kuskilta mikä Italian puolen liikenteessä tänään mättää ja kuski sai suuresti elehtien ja isoäänisesti kertoa ruuhkasta ja tunnelin sortumisesta.
Kuskille on annettava tunnustus, ihan uskomattoman taitavasti isoa bussia liikutteli todella pienissä paikoissa ja kapeilla kaduilla, mutkaisella vuoristotiellä.
Lugano on noin 60000 asukkaan italiankielisen Sveitsin pääkaupunki. Siistimpää kuin Italiassa, eurot ei käy ja data roaming todellakin kannatti laittaa pois kun Italiassa sitä voi ihan rauhallisin mielin käyttää. Kaikki paljon kalliimpaa, tehokkaampaa, siistimpää ja toimivampaa. Lounaspaikassa viinilasillisen maksoi 4€, Luganossa 12€.
Joku Luganossa on tehnyt minusta taideteoksen. Olin otettu.
Ja Luganosta sitten mukavan käppäilee jälkeen lähdettiin kohti Italiaa ja takaisin Milanoon. Opas kehui Sveitsiin mennessä kuinka se on niin järjestäytynyt, siisti ja toimiva, kun lähdettiin kohti Italiaan huokaili että on se Italia kuitenkin niin paljon sydämellisempi, lämpöišempi, inhimillisempi ja joustavampi.
No, tällä kertaa jousti vain moottoritien kaide, ja sekin varsin huonosti.
Oltiin päästy oikein mukavaan vauhtiin motarilla ja saavuttiin Italian puolelle, muutama kilometri sen jälkeen joku (italialainen, joustava) kaahari päättikin siirtyä meidän vasemmalta puolelta oikealle nousevaan ramppiin. Bussikuski joutui lyömään jarrut ihan pohjaan, tavarat ja ihmiset lenteli bussissa (onneksi kaikki oli istumassa), bussi heittelehti sinne tänne pysyen pystyssä ja lopulta kuului valtava paukahdus kun otettiin kontaktia kaiteen kanssa mikä esti meitä kaatumasta oikealle kyljelle ja pysyttiin tiellä.
Ihan ehkä melkoisen todennäköisesti vähän säikäytti.
Tilanteen kulku selvisi nopeasti, bussissa on jatkuvasti nauhoittava etuikkunakamera josta löytyi todisteet ja toki etupenkkiläiset kaikki näki mitä tapahtui.
Bussi pysäytettiin motarin pientareelle, jonka leveys on noin 30cm Italiassa, ja ruvettiin arvioimaan mikä osui mihinkin, onko kaikki kunnossa ja mitäs sitten tehdään. Eniten pelotti se bussin tunnin seisominen siinä pientareella kun muut ajaa ohi tiellä jossa ei ole nopeusrajoituksia.
Siinä sitten tupakoi kuski (ketjussa sätkiä) ja puoli linja-autollista retkeläisiä pientareella että mitäs helvettiä nyt. Meidän takana istuvat kreikkalainen ja ruotsalainen joutuivat melkein riitaan siitä olisiko noin 200€ hintainen taksimatka tästä pientareelta Milanoon kallis ja kannattava vai ei, kiinalainen pariskunta ramppasi edestakaisin käytävää kaikkien ärsytykseksi ja haittona, intialainen isäntä neuvoi kuskia ja opasta ihan kaikessa (lopulta myös tiepalvelua ja poliisia), romanialaiset poltti kuskin kanssa ketjussa pientareella tupakkaa. Yllättäin kukaan ei menettäny hermojaan eikä henkeään (muutaman olisin kolmen tunnin päästä toivonut menettäneen henkensä).
Italiassa, ihan niinkuin Suomessakin, poliisin on käytävä dokumentoimassa kolaripaikka että bussifirma voi saada vakuutuksesta vauriot. Vastapuolihan siis poistui sinne rampille ja oli varmasti ihan tietämätön (idiootti) siitä mitä oli aiheuttanut. Poliisille soitettiin. Tiepalvelun tuli tunnissa, poliisi kahdessa.
Poliisi ensin kiukutteli ja oli töykeä kuskille ja oppaalle jotka vähän kävi tiedustelemassa että kauanko tässä vielä menee, pitäisi saada noi turret Milanoon, sitten kun saivat puoli tuntia tiuskia keksivät että nyt on jokaisen autossaolijan esitettävä henkkarit. Kerättiin sitten 54 passia ja henkilökorttia, ajokorttia, kirjastokorttia ja mitä lienee kukin sinne pinoon antanut.
Mitä tekee poliisi? Alkaa käsin kirjoittaa kaikista dokumenteista kaikki tiedot ylös. Ei kelvannut bussin matkustajalista joka oppaalla oli. Ja intialaismiehen (ainoa fiksu) ehdotus että jospa ottaisivat vaan niistä dokumenteista kuvat sai melkein meidät kaikki putkaan. Bussilaisia tämä vähän nauratti kun intialainen suurieleisesti kertoi poliisin reaktiosta.
Lopulta dokumentit oli käsinkirjoitettu johonkin vihkoseen, henkkarit kaikille jaettu nimenhuudon kera, saatu olla tärkeitä ja ilkeitä tarpeeksi ja poliisit antoi bussikuskille luvan jatkaa matkaa. Kolme tuntia siinä siis vierähti.
Tiedettiin että on koko päivän retki mutta että näin pitkä päivä…
Nyt jo naurattaa Italian poliisin tehokkuus, mutta ihan pikkuisen saatoin ääneen toivoa että olisi se kolari voinut tapahtua mieluummin siellä järjestyksen, lain, siisteyden ja nopean toiminnan tylsässä ja sydämettömässä Sveitsissä.
Hotellissa sitten huonepalvelusta nopeasti tilattu risotto, sen saapumista odotellessa pakattiin tavarat ja tilattiin aamuksi taksi hotellille viemään meidät rautatieasemalle ja kohti Venetsiaa.
