Wuhuuuuu!
St Lucialla ollaan. Ja meidän hotelli tuolla pohjois3ssa sinisen pullukan kohdalla Rodney Bayssa.
Ensin piti käydä koronatestissä max 5vrk ennen maahansaapumista. Sitten netissä täytettiin maahantulolupahakemus johon saatiin maililla vastaus 1,5 vrk päästä. Mailissa 9li ensin maahantulolupa ja sen jälkeen karanteenilomake joka piti allekirjoittaa ja jossa sanottiin että kun matkamme tänne kestää alle 14vrk tulee meidän pysyä koko matka hotellissa ja sieltä saa poistua vain retkille. Laitettiin sitten mailia maahantulovirastolle että ihanko totta, ei saisi poistua hotellista?! Tähän saatiin nopeasti maililla vastaus että elä hätäile, jos olette täysin rokotettuja niin maahantullessa toi karanteenipäätös katoaa.
Siispä rohkeasti matkaan Barbadokselta kohti St Luciaa. Lentolippu, passi, rahat ja matkatavarat mukaan.
Maahantullessa täytettiin vielä tullauskortti, ja vielä yksi covidiin liittyvä lomake jossa kysyttiin lääkitys, todetut sairaudet, kaikki tehdyt leikkaukset (en luetellut kaikkia noin 20 operaatiota, sori), jne jne.
Sitten mentiin kuulustelukoppiin jossa kaikki lomakkeet käytiin läpi ja kyseltiin vielä lisää (lääkärin ammattini ei ole etu matkaillessa Korona-aikana, saa selittää tuplasti missä ja millaista vastaanottoa pitää, hoidatko koronapotilaita, milloin viimeksi jne), ja saatiin lopuksi valkoiset ”tällä pääset kaikkiin laitteisiin”-ranneke, eli täysin rokotetut on merkattu valkoisilla rannekkeilla joita on pidettävä koko matkan ajan ranteessa ja nyt saamme liikkua koko maan alueella vapaasti.
Ja joka aamu klo 7-11 on käytävä terkkarille mittauttamassa lämpö hotellissa. Käsidesi, rokotustodistus ja lämmönmittaus joka paikassa ennen sisäänpääsyä.
Oikeasti, minä todella arvostan tätä hommaa. Miksei meilläkin?!?
Ja bonuksena: Hotelli (Harbour Club Hilton Rodney Bayssa) on ihan loistava, parasta on että nyt on untuvatäkissä pussilakana, aamiaiseksi saa sitä kaipaamaani kaurapuuroa ja hotellissa on KISSA!
Joka aamu kun lämpö on mitattu saadaan ranteeseen sen valkoisen rannekkeen lisäksi vielä toinen, värillinen ranneke, mikä ilmoittaa että tänäänkin meidän terveys on tsekattu.
Oikeasti, Suomessa en ole käynyt, kun ei ole tarvinnut, koronatestissä tai mitannut lämpöä edelliseen 1.5 vuoteen. Nyt on tehty koronatesti vähän reilun kk aikana kuusi kertaa ja lämmön mittaan eri paikoissa noin 5-10 kertaa päivässä, maskia käytän vielä enemmän kuin Suomessa ja käsidesiä läträtään ihan hurjan paljon Suomeen verrattuna. Joka maassa täällä Karibialla. Ja Koronan esiintyvyys on täällä huomattavasti pienempi kuin meillä,
En tunne huonoa omaatuntoa siitä että olen matkalla, rokotusten, oman toimintani kontrollin ja näiden maiden mulle asettamien sääntöjen takia. Ja minulla on vakuutus joka korvaisi kaikki hoitokustannukseni jos sairastuisin (koronaan tai mihinkään muuhunkaan). Ja koen olevani turvassa minäkin, mutta ennen kaikkea suojataan paikallisia (joilla ei ole samoja rajoituksia ja valvontaa, mikä harmittaa monia paikallisia).
Saint Lucia on yksi meidän matkakohteista kahdesta syystä:
Minulle se on jostain syystä muodostunut jotenkin sellaiseksi BoraBoran, Tahitin ja Havaijin kaltaiseksi must-do kohteeksi jo kauan sitten, kerran elämässä on mentävä St Lucialle.
Toiseksi, St Lucialle on jo 31 vuotta päättynyt jokavuotinen suuri jokamiehen (ei siis vain ammattilaisille tai muuten extremisteille tarkoitettu) purjehduskisa ARC, joka lähtee Kanarialta marraskuussa ja joulukuun puoliväliin mennessä rantautuu tänne. Eli ylitetään Atlantti. Nyt olin lukenut jostain kesän aikana että 6.12.21 eli meidän itsenäisyyspäivänä olisi palkintojenjako Rodney Bayssa ja niinpä ajankohta tänne tuloon valikoitui tuon päivämäärän mukaan. Eli koko muu ohjelma on rakennettu tämän päivämäärän pohjalta.
Ja kuinkas kävi.
Purjehdus jos mikä on laji jossa ei voi ennustaa tulevaa. 6/146 venettä on saapunut vasta maaliin ja palkintojenjako on 17.12. Päivänä jolloin me lähdetään pois koko maasta.
Nyt sitten keskitämme mielenkiintomme suomalaisiin venekuntiin jotka ovat vielä matkalla ja yritetään niitä bongata maaliviivalla tai satamassa. Tällaisia on mm. Vahine ja kokonaan naispuolisen miehistön omaava Carissa.
Saint Lucia on erikoinen sekoitus ranskalaisuutta, brittiläisyyttä ja afrikkalaisuutta karibialaisella twistillä. Täällä on Britannia ja Ranska vaihtanut keskenään valtaa eräänkin kerran, ja molempien kielien ja kulttuurien vaikutus on erittäin näkösällä arjessakin. Orjuus jatkui 1830-luvulle asti ja 80% väestöstä on afrikkalaisten orjien suoria jälkeläisiä. Täällä on ehkä vähiten tähän mennessä näkynyt ja kuulunut eurooppalaisia turisteja.
Saint Lucia on itsenäistynyt 1979 mutta edelleen kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön.
Hotelliksi valikoitui ihan samoilla perusteilla Rodney Bay Marinassa oleva Hilton, ja saatiin vielä yläkerroksista huone että meillä on näköalaa maaliviivan suunnalle (Rodney Bayn Lahden suulla maaliviiva). Kisaveneet tulevat sitten parvekkeelle alla ja edustalla olevaan satamaan jossa voi käydä hengailemassa ja yrittää bongata ko veneitä. Hilton järjestää myös joitain kisojen juhlallisuuksia joten saattaa olla että päästään ihan oikeasti näkemään näitä hurjia yksilöitä.
Eka päivä mennyt normaaleissa maahantulorutiineissa: käyty kaupassa ostamassa huoneeseen välipalatarpeita, hankittu prepaid sim-kortti nettiyhteyksiä varten, pesetettyä hotellissa pyykkiä ja tutustuttu ympäristöön kävelyretkellä.
Huomenna sitten saaren kiertoajelu. Tässäkin ollaan pyritty maksimoimaan oma ja muiden turvallisuus, kaikissa paikoissa kaikki kiertoajelut on ostettu yksityisretkinä eli autossa ei koskaan ole meidän lisäksi muita matkustajia.
Ja Ai niin!
Loistavaa itsenäisyyspäivää täältä kaukaa lämpimästä ja valoisasta ❤️
Me emme Suomeen juuri nyt kaipaa pätkääkään (maantieteellisenä paikkana), mutta ikipäivänä en luopuisi Suomen passista ja verotuksesta. Sekä niiden mukanaan tuomista melkoisista eduista. Ne aina korostuu täällä maailmalla matkatessa.
Että juhlaa vaan kaikille!
St Lu Taxi and Tours ja oppaamme Rick osoittautui niin oikeaksi valinnaksi kiertoajelun saarella. Kyseessä yksityinen kiertoajelu jonka ohjelma ei ollut etukäteen suunniteltu, vaan kun aamulla tavattiin Richard kerrottiin mikä meitä kiinnostaa ja sen mukaan Rick muokkasi meille päivän.
oh Boy, olihan päivä.
Pääasiassa kierrettiin saaren pohjoisosaa, meillä kun on tulossa vielä etelämmäs veneretki jossa nähdään sitten pääkaupungista Castriesista etelään osa saarta. Hyvin karkeasti kartalla kierretty osa. Upea! Kerta kaikkisen upea maa. Värikkäät talot, vehreät, vuoristoiset maisemat ja oppaan loistava tietous historiasta ja maantiedosta oli kyllä mahtava kokemus.
Aloitettiin siis pohjoisesta Pigeon Islandista ja koillisen rannikosta, siirryttiin maan ”selkärankaa” eli vuorijonoa pitkin ja sitä myötäillen rinteillä kohti etelää. Tutustuttiin yliopistokampuksiin, historiallisiin paikkoihin ja katseltiin pääkaupunkia vähän etäämpää ennen suuntaamista Castriesiin ja sen kapeille kaduille. Lopulta länsirannikkoa pitkin takaisin Rodney bayhin. Ja saatiin hurja määrä hyviä vinkkejä missä syödä ja käydä.
Mahtava päivä!
Kahdessa edellisessä kuvassa Atlantin puoleinen, tuulinen ja myrskyisä ranta jolle rakennetaan laajennusta paikalliseen golfkenttään. Mutta niin upeat näkyvät täälläkin vaikka ranta ei uitava olekaan, surffareiden suosiossa sen sijaan kylläkin.
Sitten lähestyttiin pääkaupunki Castriesia. Pieni, kaunis, värikäs ja eläväinen kaupunki. Paljon pieniä katuja, iso torialue josta saa kaikkea mitä ihminen tarvitsee, ystävällisiä ihmisiä joka paikassa. Vaikka torilla toki myyjät yritti kaupata kaikkia tavaroitaan, yksi ystävällinen thank you riitti aina siihen ettei enempää tyrkytetty vaan toivotettiin hyvää päivänjatkoa.
Ja vielä ennen paluuta länsirannikkoa pitkin Rodney Bayhin tutustuttiin yliopistoon.
St Lucialla on kaksi Nobelin palkinnon saanutta henkilöä. Taloustieteen sekä kirjallisuuden palkinnon saajat. Suuri ja mahtava netti sanoo: Sir William Arthur Lewis (January 23, 1915 – June 15, 1991) who won the Nobel Memorial Prize in Economics in 1979; and Sir Derek Walcott who won the Nobel Prize in Literature in 1992.
Lewisin nimeä kantava paikallinen, oma yliopisto on kuvissa.
Minä olen jo todennut että nyt se paikka löytyi. Täällä minä haluaisin viettää talveni. Vuorilla lämpötila ja tuuli on sopiva jos helle tukahduttaa, maa on siisti ja kaunis, ihmiset aivan ihania, kulttuuri hauska sekoitus kaikkea ja rantoja ja snorklausvesiä mulle riittäisi lopuksi ikää.
Juu, kiitos kyllä, St Lucia se voisi olla.
Aerial Tram, elikkäs ilmaratikka
Aina ei jaksa koluta meressä pinnanalaista maailmaa, välillä pitää noista sademetsän puiden latvaan tähyilemään maisemia. St Lucialla se onnistuu ilmaratikalla. Noh, enemmänkin ikivanhan hiihtohississä tapainen kulkupeli jossa istuskellaan mukavasti penkillä ja ihaillaan noin tunnin matkalla sademetsää oppaan opastuksella. Saatiin hyvin asiantuntevaa opastusta ja tietoa sademetsän rakenteesta, kasveista, asukkaista jne. Itse hissi kulki hitaasti ja äänettömästi, ja ison osan ajasta sai vaan kuunnella metsän ääniä ja ihailla maisemia. Oli hieno kokemus!
Harmi että kuvissa sademetsän rakenteellisuus, korkeuserot ja vihreän eri sävyt latistuu, mutta lopun videoissa saa vähän paremman käsityksen.
Ja enpä ole ikinä nähnyt sellaista määrää kolibreja metsässä!
Niin, meinasi unohtua! Ratikkapaikassa on myös lyhyt Zipline ja useita eri mittaisia ja vaikeusastetta olevia vaellusreittejä joita voi kulkea oppaan kanssa 20min-4 tuntia retkillä.
Tänään vielä ihailemaan sataman maaliin tulleita veneitä. Vahinen, suomalainen pursi, odotettu maaliinsaapumisaika on ensi yönä, joten ei taideta olla maaliviivalla kirkumassa ihastuksesta, mutta tiedä jos vaikka huomenna löydettäisiin ko vene laiturista…?
MERELLE!!!
Mutta jo riittää maakrapuilu. Lähes viikkoon ei ole oltu merellä! Uskomatonta!
Tänään hypättiin moottoriveneeseen ja lähdettiin katselemaan St Luciaa mereltä käsin. Ajatuksena samalla nähdä ehkä valaita ja delfiinejä.
No. Delfiinejä, lentokaloja, upeita lintuja ja St Luciaa mereltä käsin nähtiin. Piton-vuoret, Soufrieren kaupunki ja paljon muutakin kaunista nähtiin.
Mutta. Retken pääasiallinen eli valaat jäi näkemättä. Yli 90 desibelin melussa aika reppanalla moottoriveneellä köryyteltiin yli tunnin matka, kaksin käsin yritettiin juottaa rommia osallistujille (puolelle veneen turreista se kelpasikin) jotta tunnelma kohoaisi ja loppujen lopuksi ei ollut kyllä edes yritystä löytää niitä valaita. Kun ekat delfiinit löytyi jäi vene kiertelemään vain siihen pienen pienelle alueelle, turret huudahtelivat ihastuksesta (mekin!) kun delfiinit hyppeli vedessä ja leikki peräaalloissa. Kierreltiin reilu puoli tuntia ja töräytettiin metelissä takaisin tunnin verran. 200€ kiitos. Hmmmmm.
Kaikki nähty oli hienoa ja kivaa, retki ihan paska. Sama nähdään purjeveneestä eikä tartte erikseen maksaa ”retkestä”. Oli niin rahastuksen makua että ällötti.
Kivoja kuvia ja videoita sain, se oli mukavaa!
Monenlaista vesimenopeliä.
ARC kisan veneitä saapuu hyvää tahtia maaliin, ja nyt yölläkin marinasta kuuluu veneen sumutorven töräyttelyä ja hurraamista eli joku juuri äskenkin sai urakkansa päätökseen. Voi vaan kuvitellae miltä tuntuu päästä maihin lähes kolmen viikon merelläolon jälkeen.
Ja erikoisinta oli, että kun kuuntelin tuon edellä mainitun yön maaliin tulevien veneiden töryttelyä ja laiturilla ihmisten hurraamista, maaliin tuli vene joka pelasti kolme purjehtijaa särkyneeltä veneeltä joka piti jättää keskelle merta. Jälkikäteen luettujen uutisten mukaan täällä oli laiturilla satapäinen joukko ihmisiä hurraamassa tän pelastaneen veneen miehistölle, minä vaan luulin että normi maaliintulo.
ETELÄINEN ST LUCIA
Tutustuttiin kiertokäynnillä myös eteläiseen osaan maata. Ensin veneellä Soufrieren kaupunkiin Piton-vuorien juureen, sieltä kiertoajelulla Karibian, ehkä myös maailman, ainoaan drive in toimivaan volcanoon. Eli autolla voi ajaa toimivan tulivuoren kraaterin keskelle ja käydä uimassa mutakylvyssä. Jos niin haluaa. Me ei haluttu. Enemmän kiinnosti näkymät ja historia. Hieno paikka, kerta kaikkiaan! Ja kiinnostava historia.
Lisäksi nähtiin kiva vesiputous, kauniita maisemia ja syötiin hyvää paikallista lounasta. Retki oli oikeastaan aika mukava sikäli että se oli hauska sekoitus veneretkeä ja kiertoajelut. Ja pääsihän lopuksi myös snorklailemaan varsin mukavalle rannalle!
PURJEHTIMAAN!
Ja kun liikaa ei voi veneillä niin käytiin purjehtimassa 40 jalkaisella kisaveneellä. Ei ko vene ei osallistunut ARC-saan mutta oli siis tyypiltään kisoissa käytettäviä veneitä, kun esim. meidän lyllerö Jahweli on perhepurjehdusvene eikä kisarassi alkuunkaan. Vene oli ihan kiva ja kulki kyllä kohtuullisen mukavasti, tuultakin oli melko napakasti. Poikettiin Atlantin puolellakin ja minut kyllä yllätti aallokon koko. Olin ruorissa lähes koko retken ja Atlantin puolen korkea aallokko teetti ihan kunnolla töitä että veneen sai pysymään hallussa. Mutta tulipa sekin koettua. Ja oli niin mukava päästä itsekin purjehtimaan pitkästä aikaa.
Veneen omisti amerikkalainen pariskunta joka oli asunut St Lucialla jo kymmenisen vuotta.
IHAN PELKKÄÄ SNORKLAAMISTA ❤️
Markkuhan tekee välillä töitäkin matkan aikana ja kun sattui yksi päivä että töitä oli enemmänkin minä otin itselleni omaa aikaa myös ja lähdin, yllätys yllätys!, snorklaamaan. Paikallisen sukellusfirman oppaan kanssa minä ja kaksi muuta snorklaajaa ja muutama sukelluskurssilainen suunnattiin Marigot Baysta etelään Anse Cochonin rannalle. Alue on tän valtakunnan suosituimpia ja parhaita sukelluskohteita ja näkymät oli kyllä kivat. Mukavasti koko päivä vierähti uidessa ja snorklatessa.
Snorklausretki oli ihan mahtava, mutta päivän suurin ylläri oli vielä hienompi.
Meidän ollessa jo poislähdössä snorklausretkeltä opas kuljetti mua jotain romahtamaisillaan olevia, pieniä ja kapoisia laitureita pitkin takapihojen kautta autolle. Ja mitäs minä siellä kohtasinkaan? Vahinen!
Suomalainen, ARC-kisan kolmonen ja vene jonka kulkua on koko kisa seurattu ja blogiaan luettu. Sittenpä kipparin kanssa siinä vaihdettiin kuulumisia kymmenen minuutin verran ennen kuskini paikalle tuloa, ja sain samalla ensikäden tietoa Vahinen sijoituksesta.
Loistavan snorklauspäivän paras mahdollinen päätös ❤️
Ja huomenna toinen upea fanitapaaminen, pääsemme Carissalle, vene jonka toi ARCissa Kanarialta Karibialle naisisto.
Ja Carissan naisistokin tavattiin sitten. Olihan ihan mahtava nähdä Swan44 sisältä Atlantin ylipurjehduksen asuttamana ja saada jututtaa näitä upeita naisia. Siis niin kaikki kunnioitus, itse varmaan uisin kolmen tunnin matkanteon jälkeen takaisin lähimpään maihin.
SAINT LUCIA
Niin ihana, meidän ehdoton suosikki tähän mennessä Karibialla. Mitä ikinä sanoinkaan englanninkielisistä Karibian maista Barbadoksen osan lopussa, unohtakaa. Ei ole ylimielistä,suhtautumista eikä pilkunnusimismentaliteetin neuvoista alentavasti täällä. Ei vaikka onkin englanninkielinen Karibian maa.
Ja ilmasto ihan toinen kuin vähän kauempana Atlantille päin olevilla saarilla, ei lainkaan niin kostea ja hiostava. No, Markulle edelleen liian kuuma, minusta alkaa olla aika sopiva (paitsi öisin se untuvatäkki on tarpeen).
Hintataso kohtuullinen kokonaisuutena, ruoka hyvää vaikkei edelleenkään tulista (ikävä kyllä). Nettiyhteys kohtuullisen hyvä hotellissa, prepaid sim-kortilla hyvä, Markku teki töitä ja kävi neuvotteluja ihan sujuvasti. Liikenne ihan kauhean hidas, saaren ympäri meneviä teitä ei ole kuin yksi ja liikenne matelee 20-30 km/h väärällä puolen tietä. Käsidesiä ja maskeja käytetään ja vahditaan joka paikassa ja turret tarkoin merkitään ja vahditaan Koronan suhteen, mikä on erittäin hyvä. Mukava pasaatituuli puhaltelee, jaksaa jopa kuljeskella päivän aikana (esim Barbadoksella ihan no-no).
Erittäin suositeltava paikka, ja ylivoimaisesti voittaja tähän mennessä.
Huomenna aamuvarhaisella kohti Martiniquea josta lähtee purjehdusretki kohti St Vincent and Grenadiineja ja kiertelee Martiniquea rannikolla myös.
