Kymmenen päivää Etelä-Koreassa alkukeväästä, Seoul ja etelän Busan nähty.
Seoul sai osumakseen jetlagin ja siitä toipumisen sekä meillä yleisesti pitkään matkustamiseen liittyvien haasteiden negatiivisuuden, itse kaupungissa ei ollut vikaa mutta tutustuminen siihen jäi turhan lyhyeksi eikä vika ollut paikassa vaan meissä. Näkemistä olisi ollut varmasti vielä viikoiksi eikä tylsää olisi tullut, nyt aktiivista kaupunkiin tutustumista oli viikon sijaan vain muutama päivä.
Busanissa oltiin vain neljä yötä ja ehdittiin nähdä kaupunkia paljon enemmän kuin Seoulia. Ehkä siksi Busan tuntui myös enemmän omalta ja kauniimmalta, kiinnostavammalta. Tänne tulisimme uudestaan, ehdottomasti. Seouliin uusi matka siksi että se sai osakseen epäreilun matkustusvamman ja jäi vähemmälle vain sen takia.
Etelä-Korea on todellakin näkemisen arvoinen paikka. Suosittelemme.
Yleisesti Etelä-Koreasta voi todeta että hintataso ja kalleus vaihtelee pienelläkin alueella superhalvasta Suomen hintatasoon. Kaikkialla saa silti hyvää ja ystävällistä palvelua. Ehkä suomalaisittain vähän liiankin imelää joskus mutta se vikahan meissä on, ei osata arvostaa palvelualttiutta. Toisaalta, ihmiset ei ole missään määrin tungettelevia edes ystävällisyydessään.
Korealaiset rakastaa kaikkea makeaa. Siis ylenpalttisen sokerista kakkua ja leivoksia. Ihan järjettömässä määrin. Täällä jäi jopa suolapähkinät syömättä makean inhoajalla kun ne on liian makeita!
Kuten tiedettiin odottaakin, paikalliset tykkää tulisesta ja fermentoidusta ruoasta, kasvisruokaa on saatavilla paremmin kuin kuviteltiin grilliruoan luvatussa maassa. Minä todella tulisen ystävänä en kohdannut missään voittajaa, ruoka ei ollut tulista, puolisolla on ehkä tästä eri mielipide. Ravintoloissakin syö kohtuuhinnoilla, katukojut myy lähes ilmaista ruokaa. Korealaisia kalakakkuja kannattaa maistella paikallisessa kaupass kalaliemen kanssa, alle 10€ hintaan hyvin täyttävä ja ihana lounas!
Kaikkialla on siistiä ja puhdasta, vaikka paikoin vähän nuutunuttakin (no, ja aamuaikaan kadulla kulkiessa huomaa edellisyön vieton roskajäämät keskustan kaduilla). Ihmiset on ehdottomasti täällä yöeläjiä. Kaupat ja palvelut aukeaa mieluummin kymmenen korvilla ja jatkaa puoleenyöhön kuin edes kuvittelee mitään toimintaa klo 8 aikaan.
Kauneusbisnes näkyy todellakin kaduilla ja mainoksissa. Tällaiset luomukauniit ja -komeat ei ymmärrä ideaa ollenkaan, mutta kai se nuoruuden, rypyttömyyden ja iättömyyden ihannointi on meilläkin aika sairaalloista jo. Täällä ainakin on.
Liikuntarajoitteiselle maa on haastava. Portaita on ihan joka paikassa ja vain osalle nousuja edes suosituimmista turistikohteissa on hissi. Kaikille nähtävyyksille joutuu kävelemään pitkähköjä matkoja, myös hyvin mäkisiä sellaisia. Markku osti selkäkipuisena Seoulissa liikkumisen avuksi kävelykepin, minkä jälkeen joka paikassa on menty jonojen ohi ja kohtelu on äärimmäisen silkkihansikkaista. Mikä ei muuta liikkumista yhtään sen helpommaksi. Portaat on edelleen portaita. Pyörätuolilla täällä ei pärjää mitenkään.
Kuten sanottu kauneuden ihannointi (täkäläisille kriteereillä) ja -hoito on ihan ykkösjuttu. Olive Young on paikallinen kosmetiikkamyymäläketju jossa myydään paikallisia tuotteita varsin kohtuulliseen hintaan. Ja palvelu pelasi, kuten kaikkialla, osataanko samaa kieltä ei täällä todellakaan hidasta nyökyttelyä, kumartelua ja kiittelyä. Ja aina on saatu mitä toivottu. Tänään ostin tuliaisiksi nuorelle iholle suositeltuja kasvonaamiota ja aurinkovoidetta. Mitään en ymmärtänyt ihanan leidin vuolaasta kerronnasta mutta hyvät kaupat syntyi.
Me ollaan käytetty tyynybaarikertokmen lisäksi matkailussa maiden arvioon ns. ”Wrecked car index” -sääntöä: mitä lähempänä maahansaapumispistettä näkyy hylätty autonraato sitä huonompi tulos. Etelä-Koreassa ei ole nähty yhtään autonraatoa missään. Ainoatakaan kulkukoiraa tai kapista kissaa ei ole eteen tullut. Seoulin ja Busanin rautatieasemilla on näkynyt muutama asunnoton kerjäläinen, muualla ei, mikä on vähän jopa Suomen mittakaavassa. Tuloerot on maassa suuret eikä kaikilla ole todellakaan edes perustuloa eikä edes inhimillisen asumisen ja elämisen mahdollisuutta.
Eli suurien ristiriitojen maa, ristiriitojen joihin turisti tuskin törmää liikkuessaan turistialueilla ja kaupunkien keskustoissa. Missään, siis todellakaan missään, ei olla törmätty epäystävällisyyteen, rasismiin (osattiin vähän odottaakin sitä, ilmeisesti Japanissa suurempi ilmiö turreja kohtaan kuitenkin), ihmiset ei osaa kauheasti englantia mutta se ei vähennä halua yrittää kommunikoida ja tehdä se hyvin iloisesti.
Turistina tulisin tänne ehkä huhti-toukokuun vaihteessa kun lämpöisempää, pidemmäksi aikaa Seoulin ulkopuolelle ja kiertelisi enemmänkin maata. Ehkä vuokraisin auton?
