Venetsiasta ehdittiin jo pieni siivu nähdäkin kun tultiin Milanosta junalla ja lähdettiin Venetsiasta Muranon saarelle. Kanaaleja, erittäin kapeita kivisiä kujia, raaistuneita koristeellisia rakennuksia, kauniita vanhoja kirkkoja ja palatseja ja ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä kaupunki täynnä. Kaunista, todella kaunista, vähän pahanhajuista Canal Granden rannalla (pienemmillä kanaaleilla ei haise), ihmisruuhkia joka paikassa. Venetsiaa moititaan kohteena juuri ihmispaljoudesta ja kyllähän täällä porukkaa riittää. Mutta onko sitten suhteessa sen enempää luin vaikka Milanossa, Muranossa tai Kroatiassa, en tiedä, täällä ihmispaljous korostuu katujen kateudella ja turistialueella pienuuden. Hiukankin sivummalle kujalle eksyessä on jo hiirenhiljaista eikä ihmisiä näköpiirissä.
Vesibusseilla eli vaporetoilla kulkeminen laiturista toiseen on kätevää ja helppoa, lipun saa laiturin selkeästä automaatista ja reittikarttoja löytyy Google mapsista ja laitureilta. Vaporetot on toisinaan merkitty vähän kehnosti minne on menossa ja minkä linjan bussi kyseessä, mutta henkilökunta kyllä neuvoo ja vastaa kun kysyy.
Heti saapumispäivänä otettiin gondoliajelu, sen verran turre täytyi olla että sen kokee. Oikein mukava hiljainen soutelu pikkukanaaleilla oli kiva. Gondolieerit on siellä täällä pitkin keskusta ja lippuja saa aseman lippukojusta. Me otettiin GetYourGuidesta etukäteen gondoliliput ja siihen liittyvän 20 minuutin opastetun kiertokävelyn, myös gondolissa piti olla opas. Voi mikä pettymys, opas vei meidät kahden pimeän (osin rakennustyömaan takia peitossa olevan) kuhan kautta gondoliasemalle esittelemättä mitään siinä matkalla, toisteli vain englanniksi ja espanjaksi että kulkevaa oikeaa reunaa ja jotain hyvin epäselvää gondoliajeluun liittyvää käytännön asiaa. Sitten jätti meidät gondoliajelulle ja senpä jälkeen ei opasta näkynyt eikä kuulunut. Ei siis ollut 20 min kävelyretken eikä yhtään mitään opastusta. Saatoin laittaa palautteen ”retken” järjestäjälle.
Talojen vinous on paikoin hyvinkin havaittavissa, ainoa kalteva torni ei tosiaankaan ole Pisassa, samoin talojen perustusten vajoaminen veteen. Tokihan nämä on alunperinkin rakennettu veden päälle hiekka-atollille jonne on kuskattu kiveä ja maata mantereen puolelta, mutta kuivan puolella ovat kuitenkin olleet alunperin. Nyt monissa taloissa entinen pääovi on jo puoliksi veden alla eikä tällä hetkellä ole edes nousuvesi.
Suurin ihmismassa on tietenkin nähtävyyksien seuduilla eli varsinkin San Marcon aukiolla, basilikan nurkilla ja kanaaleilla.
San Marcon aukion kahviloissa on kussakin oma orkesterinsa soittamassa klassista musiikkia. Herrasmiesorkesterit odottaa aina että naapurikuppilan bändi on saanut settinsä loppuun ja sitten vasta toinen aloittaa soiton.
Ihan vähän teki mieli pyytää soittamaan Paranoid…
Hotelli meillä on parin korttelin päässä San Marcon aukiolta, pieni 3* Hotel Montecarlo. Olipa ”ihana” yllätys että hotellihuone, joku superioir deluxe versio, on kolmannessa kerroksessa jonne kiivetään kapeita, jyrkkiä kivisiä portaita pitkin! Parasta on se että hotellihuoneessa on ilmastointi, hyvin kaunis huone, tilava, ja ennen kaikkea poreamme!
Meidän mielenkiinnon kohteena on täällä vähemmän kirkot ja basilikat, siltoja ehkä bongailla päivän mittaan mutta varsinainen nähtävyys meille on Leonardo Da Vincin museo jonne on päätetty tänään vaeltaa ihmettelemään tuon neron keksintöjä.
Päivän kävelyretken aluksi käytiin Huokausten siltaa kuvaamassa. Romanttisen kuuloinen nimen sijaan kyseessä on aika karu sillan historia. Silta on rakennelma kanaalin yli oikeustalolla vankilaan. Silta on sisältä jaettu kahteen osaan, toisella kaistalla vangit kävelytettiin pidätyssellistä käräjille ja toista kaistaa vatsapäiseen suuntaan kuljettiin takaisin tuomion jälkeen selliin. Vangit siis huokailivat sisällä kun näkivät vielä vapauden sillan ikkunoista. Jotta ei sen alta kannata ajella gondolilla rakkaudenvalojen toivossa.
Muutoin noin kahden kilometrin kävelymatka Da Vinci museolle oli kujia, siltoja, portaita, värikkäitä näkymiä, kanaaleita ja veneitä.
Kierrettin vähän pidempi reitti hotellista museoon jotta käytiin myös Rialton sillalla, suurin Canal Granden ylittävistä silloista ja oli siellä meidän lisäksi pari muutakin ihmistä
Pysähdyttiin paikallisen parkkipaikan viereen drinksuille. Ihan kuvankaunis paikka ja drinksujen lisäksi päädyttiin tilaamaan myös ”pikkupurtavaa” kun ei ollut kova nälkä mutta ajateltiin jättää pääateria iltaan.
Siis niin kiva paikka ja hyvä tarjoilu, mutta kanaalin haju oli pahin tähän mennessä, ei ihan herättänyt ruokahalua..
No, ei tarvitse enää mennä illalliselle meidän syömisen määrällä, voileipä riittää huoneessa ja yöllä kolmelta normaaliin tapaan treffit jääkaapilla toisen voileivän äärellä.
Ja lopulta hitaan vaeltamiseen jälkeen päädyttiin myös kohteeseen, Leonardo Da Vincin interaktiivisen museoon. Paikka oli hieno, 8.90€ pääsylipun ja tarpomisen arvoinen paikka jossa hauskinta oli että lähes kaikkia Da Vincin laitteiden replikoita sai kokeilla ja näpelöidä.
Sis onhan tuo ollut ihan uskomaton heppu joka on 1400-1500 lukujen vaihteessa 67v elinikänsä aikana ollut suuri nero, taiteilija, keksijä ja nero ja ollut suuri vaikuttaja jo omana aikanaan.
Museon kiertelyn jälkeen käveltiin lyhyt matka Grande Canalin rantaan ja otettiin vaporetto San Marcon aukiolle. Aukiolla käytiin vielä drinksuille ja kuuntelemassa orkesterin soittelua, hätisteltiin puluja pöytään tuotujen sipsien kimpusta ja haisteltiin kanaalien hajua.
Ja kerrankin löytyi yhtä kalliit drinksut, kaksi lasia talon valkkaria, kuin Oulun lentokentällä.
Joka paikassa San Marcon aukiolla ja vielä 2-3 korttelin päästä siitä kanaalien rannoilla on näitä lavoja. Minä ajattelin että nämä on jotain jäänteitä jonkin tapahtuman esiintyjälavasta, ihmiset käytti yleisesti näitä istumapaikkoina mikä sekin kävi järkeen, mutta ei. Wikipedia tiesi kertoa että nuo lavat on nousuveden ja kovien sateiden aiheuttamin tulvien takia paikallaan. Näistä rakennettaan kanaaleista aukioille ja kujille nousevan veden päälle kulkureittejä jotta jalat pysyy kuivina. Eli meillä ehkä kävi tuuri ettei viime yönä ollutkaan sitä ukkosmyrskyä sateineen ja nyt ei ollut nousuveden aika.
Mutta huomisaamuna on matka kohti kotia taas vuorossa. Laukut on pakattu, venetaksi tilattu hakemaan meidät hotellin aulasta ja kuljettamaan James Bond hengessä lentokentälle (yksi suuri unelma joka maksoi melkein kalalautasen verran mutta enemmän vielä sen arvoinen meille) ja kohti loungen aamiaista ja Finnairin lentoa Helsinkiin.
Auringonnousun aikaan kaikki on vähän hiljaisempaa ja tyhjempää, myös Venetsiassa. Katusiivoojat, kauppojen ja ravintoloiden rahtaajat, kunnallistekniikan ylläpito etc. on ainoana liikkeellä.
Otimme siis tällaisen yksityisen taksiveneen hotellilta lentokentälle. Vesibussilla ja linja-autollakin olisi päässyt, tylsää..
Vesitaksifirman poika haki meidät hotellin aulasta ja ohjasi pienelle syrjäiselle rantautumispaikalle viereiselle kanaalille, vesitaksivene haki siitä hyvin sujuvasti ja mukavasti. Kaunis puinen vene jossa takaosasta saa katon liu’utettua auki jotta veneessä voi talapenkiltäkin nousta istumaan ja ihailemaan maisemia.
Kiemurreltiin pikkukukanavaia ja väisteltiin erilaisia kuljetus- ja työveneitä, vain yksittäin taksivene näkyi samaan aikaan.
Ja ohitettiin siinä myös paikallinen sairaala ja sen ambulanssien parkkipaikka.
Lentokentän taksiasema on himpun verran erilainen kuin meillä. Vene ajaa tuollaisten ovien näköisten lokeroiden väliin laituriin ja nosteli laukut veneestä meille laiturille.
Ja sitten sinivalkoisin siivin kohti Helsinkiä. Tällä kertaa meillä on business-luokan lennot ja käytettiin siis hyväksemme myös sen mukanaan tuomaa lounge-etua. Ei ois kannattanut, yksi huonoimmista loungeissa ikinä missään. Epäviihtyisä, yksi ainoa pasteijarulla ilman lihaa, ei mitään vegaania, ei mitään lämmintä aamiaista tai ruokaa, pullaa ja kinkkulaatuja sen sijaan tarjolla kiloittain. Yök. Juomatarjoilu, käsittäen veden ja mehun sekä kahvit, teet ja viinit vain annostarjoiluna tiskiltä jossa tehdään jokainen kahvikupillinen erikseen alkaen papujen jauhamisesta, eli äärimmäisen hidasta ja surkeaa toimintaa.
No, onneksi yksi lounge ei määritä koko paikkaa ja lomaa, kunhan todettu tämäkin kokemus.
Venetsi on siis koettu ja nähty, ei ole paikka jonne tarvitsee tulla toista kertaa mutta ihan kiva että kerran on käynyt. Hintataso aika ok, palvelu melko ystävällistä mutta moneen paikkaan verrattuna nihkeähköä. Ei siis mitään ystävällistä ja kohteliasta vaan ehkä perisuomalaista ”siinä sulle kuppi, mene nyt-”-tyylistä. Ainoa ravintola maailmassa joka on tuonut laskun ennenkuin on edes kysynyt otetaanko jälkiruokaa tai onko kaikki ruoka ollut ok oli myös Venetsiassa. Kun kerran näin selkeästi ilmaisivat että haluavat meidät pois jaloista viihdyttiin sitten vielä extra puoli tuntia vettä lipitellen.
Milanosta ja Roomasta paremmat kokemukset vaikka Venetsia onkin ihan uniikki ja kaunis paikka.
