No niin! Karibialle on päädytty!
Joskin pienen jännityksen kautta. PCR-testin tulos tuli reilussa vuorokaudessa kuten luvattu ja saatiin EHAS-lomakkeet lähetettyä Saint Martinille. Markulle päätös tuli minuuteissa mutta minulle ei alkanut kuulua ja sehän ei auttanut yhtään pientä matkahermostumista tällaisten uusien proseduurien kanssa. Lopulta laitoin uudelleen lomakkeen menemään ja sain kuin sainkin yöllä juuri ennen aamun ekaa lentoa EHAS-päätöksen minäkin. Huh.
Mitä tahansa mieltä olenkin näistä ranskanpullista (ja minähän olen sitä mieltä ettei ranskalainen osaa tehdä autoja, ruokaa eikä elokuvia tai kirjoja), niin asiakaspalvelun nää osaa!
Me upgreidattiin vielä viime tingassa viime yönä keskimmäinen lennoista eli Hki-Pariisi lento business luokkaan kun Air France tarjosi upgreidauksen 57€ hinnalla. Nyt kävi kuitenkin niin, että koneeseen ei ollut tullut meidän ateriat mukaan, mistä syntyi skandaali. Siis purserin mielestä, ei meidän. Purseri riisti hiuksiaan ja voivotteli niin että tällainen suomalainen persjalka jo vaivautui ja saatoin vähän lohdutellakin miestä että elä nyt, ei maalima tähän kaadu eikä tämä nyt noin haittaa, vaan kolmen tunnin lento. Purseri oli ihan järkyttyny että ei se ole mitätöntä jos ihminen on maksanut upgreidauksen eikä saa siihen kuuluvaa ateriaa!!!
Muutaman minuutin kuluttua purseri tuli kysymään että sopisiko meille että hän laittaa meille ateriaksi henkilökunnalta tulomatkalla jääneitä aterioita, mihin me todettiin että no totta kai käy. Eli syötiin oikein hyvin, loppujen lopuksi.
Mutta ei! Purseri oli koko lennon kauhean tuohtunut tästä järkyttävästä skandaalista joka meitä oli (tosin vain hänen mielestään) näin kohdannut. Ja kun hotelliin päästiin niin Air Francelta oli tullut mailia että hyvitykseksi tästä kauheasta kokemuksesta ja maansurusta yhtiö tarjoaa meille 4500 lentomailia kantiskortille. Sanottakoon vertailuksi, että koko Oulu-Helsinki-Pariisi-Saint Martin lennosta lentomaileja tuli kanta-asiakastilille noin 2500.
Kaikkia näitä tokotustodistusta, koronatestitodistusta, ehas-lappua ja matkavakuutuspapereita (Saint Martinille piti ostaa myös heidän oma matkavakuutus maassaoloajaksi, 14€/nokka) syynättiin passin lisäksi todella usein. Pariisin lentokentällä ihan erityisesti. Matkustajia oli paljon liikkeellä ja paperit katsottiin ainakin 6-7 kertaa, silti homma toimi aika jouhevasti ja jono liikkui koko ajan. Maskin käytöstä oltiin hyvin tarkkoja.
AirFrance on kyllä muutoinkin jatkossa hyvin potentiaali lentoyhtiö käyttää, koko lennon ajaksi saa wifin käyttöön myös karjaluokassa ihan muutamalla eurolla, ruoat on hyvät ja niitä on riittävästi, erittäin ystävällinen henkilökunta. Jalkatilaa on vähänlaisesti Finskiin verrattuna mutta sen korvasi suloinen, kaksivuotias, punainen kissapoika meidän takana olevalla penkkirivillä, hän oli matkalla Ranskasta kotiin St Bartholomewsiin palvelijoidensa kera.
Kentälle oli hotelli järjestänyt meille kuljetuksen odottamaan ja se toimi myös kuin unelma.
Ja kuin unelma on myös tämä hotelli. Mitä ilmeisimmin varsin uusi rakennus, todella tasokas ja hyvällä sijainnilla Orient bayssa. Orient Bayssa on osa rantaa nudistirantaa ja osa tällaiselle juomalle pulliaiselle tarkoitettua. Ja parhaita snorklauspaikkoja koko saarella löytyy rannan tuntumasta sekä edustalla olevilta pienemmiltä saarilta. Me ollaan varattu beachfront junior suite jossa on kokoa kyllä kiitettävästi ja erittäin hyvin varusteltu, myös oma kunnon keittiö löytyy. Halpaa ei hotelliasuminen täällä ole, hyvätasoinen perushotellikin (muu kuin savimaja siis) lähtee tuolta 100-150€/yö hinnoista, Orient Beach hotellissa yö on noin 200-300€/yö. Mutta hintansa väärti, sanoisin, ja tässä ollaan nyt vain viisi yötä ja tasataan aikaeron ja asettaudutaan taas matkustusmoodiin.
Saint Martinin ranskalainen puoli on hyvä matkanaloituskohta siksikin että täällä pelataan euroilla, suomalainen sim-kortti käy ja hintataso on EU-hintojen mukainen datan ja puheluiden osalta, ei tartte heti käydä koko normimatlustusrumbaa läpi.
Perillä siis ja erittäin onnellisia että matkalla ollaan!
SUOMALAISTA AUTOURHEILUA
Saint Martin/Sint Maarten on jännittävä saari jossa on kaksi isäntämaata, Ranska ja Hollanti. Kuinka erilaisia, ja samaan aikaan niiiiin samanlaisia. Eli kyseessä on saari jonka em. siirtomaavallat ovat jakaneet keskenään. Edelleen. Mitään selkeää rajaa, paitsi ohivilahtava kyltti tien reunassa, ei ole olemassa, molemmin puolin puhutaan ranskaa ja englantia hyvin sujuvasti, hollantia ei olla kuultu missään. No, nähty tiekylteissä hollantilaisella puolella, joo.
Saarella auton vuokraaminen on ihan Ok, ajaminen on helppoa ja sujuvaa meikäläisen, normaalin, ratin ja puoleisuuden, kanssa, kunhan varoo niitä KIRJAIMELLISESTI takavasemmalta tulevia saatanan mopoja. Niitä on kaikkialla. Liikenne on selkeää ja tiet hirveitä, kapeita ja huonosssa kunnossa. Tietä annetaan kaikille riippumatta yhtään mitään mistään etuajo-oikeudesta (heeehhhehehehheheee, ei sellaista ole olemassa Karibialla), mutta eipä kuulu riikkareiden huutoa eikä kukaan hermoile liikenteessä. Ei edes turistille. Me pysyttiin veneilystä meille tutussa työnjaossa: Henrika ajaa, Markku navigoi. Ja kuulkaa oikein hyvin ajeltiin pari päivää pitkin saarta.
Paitsi ne saatanan ruuhkat. Se kun on ihan Ok siis päästää kaikki ja kaikkialta tulevat joka suuntaan kääntyvät, parkkeeraavat ja muutoin vain haittona pyörivät ensin menemään. Pientä on yksi kadulla ihan ilman mitään valjaita tai muutakaan hitaasti lonuava hevonen keskellä pääkaupunkia, muutaman kilipukkeina lauma tai kaikki kulkukoirat. Ja on aivan normaalia että vaikka on jo tunnin verran 20km/h vauhtia madellut 3km autojono takana niin kadunkulmassa olevaa tuttua voi silti pysähtyä vielä moikkaamaan ja vaihtaa muutama sananen. Tai sata. Yo man 
.
Ja kaiken huipuksi tänään törmättiin tiesulkuun. Ehkä jo eilenkin. Mutta ainakin tänään kahdesti.
Paikallisen lehdistön ja hotellin respan mukaan kyse on paikallisesta protestoinneista covirajootuksia, maan käyttöä ja vedenriittävyyttä sekä paikallishallinnon vastaan. Ja tämä ilmenee siten että känniset alaikäiset kaljapulloineen polttaa ja särkee roskiksia ja autonrenkaita eniten liikennöidyille reiteille (lentokentän ainoa tie ja toinen puoli saarta jne) ja vaatii sitten ohikulkijoilta 5€ tietullia että pääsee ohi. Muutoin kierrät koko saaren. Kuulosta ihan paikalliselle elokapinalle! Yhtä hedelmällistä myös. Näitä ”protesteja”, eli kännisiä pikkukakaroita jotka hankkii kaljarahoja ohikulkijoilta, on täällä aika-ajoin, ei siis mikään ihan harvinaisuus. Hupaisinta oli että ranskalainen poliisi piti tievahtia noin 150m päässä tästä lapsiporukasta ja lähinnä itki että voi kun ne on vaan pahaisia kakaroita. Eikä tehneet mitään. Niin ranskalaista.
Että. Auton vuokraaminen on halpaa, täällä ajaminen on helppoa ja ihan Ok mukavaa, kaikki liikkuminen saarella ihan vitun epämukavaa ja epäkäytännöllistä. Kun otat hotellin, älä suunnittele liikaa liikkuvaksi pitkin saarta koska muutaman kilometrin matka vie tunteja.
KARIBIALAINEN HIIHTOHISSI JA LENTÄVÄ HOLLANTILAINEN
Varsin loistava elokuva kertoo jamakalaisesta kelkkailujoukkueesta ja sen olympiakisahaaveista. Vähän samoissa tunnelmissa istuskeltiin hiihtohississä kohti paikallisen mäennnyppylän huippua ja meidän suuresti rakastamia ziplinea. Aiemmin blogiamme seuranneet tietää, että Henrika pelkää ihan helevetisti korkeita paikkoja ja Markku yllyttää idioottia kaikkiin sellaisiin paikkoihin joissa ko. pelkoa voi haastaa. Ja idiootti menee mukana.
Niin nytkin.
Eli ensin otetaan hiihtohissi vuorelle, käydään neljä lyhyttä sademetsän latvuston yläpuolella laskevaa pientä ziplineä läpi ja sitten noustaan seuraavalla hiihtohissillä vielä ylemmäs ja tullaan sitten alas maailman jyrkintä ja pisintä ziplinea, Lentävää hollantilaista käyttäen.
Ikävä kyllä GoPron käyttö oli kielletty ja vain muutama kuva on olemassa todisteena, mutta jos ette usko niin käykääpä itse 
. Oli muuten hyvä kyyti!
Suokaa anteeksi hiihtohissikuvassa meikäläisen päähine, sellainen oli pakollinen kypärän alla noissa ziplineissa ja aina yhtä valokuvauksellisena en edes muistanut enää koko perjantaipipoa kuvanoton hetkellä.
MAHO BEACH JA MULLET BAY
Kaikkien liikenneongelmien jälkeen pääsimme, viimeinkin, viimeisenä kokonaisena päivänä saarella sitten kuitenkin tavoitteeseemme eli hollantilaisella puolella legendaariselle Maho Beachille. Eli jos viitittä ettiä vaikka juutubella Maho Beach niin näätte kuinka vielä minuakin idiootimmat yksilöt roikkuu hiekkarannalla lentokentän kiitotien päässä verkkoaidassa ison lentokoneen suihkumoottorin puhalluksessa. No, se on just tää biitsi. Ja ne yksilöt todella ryntää roikkumaan siihen verkkoaitaan. Ei vittu. Kun noita selvinpäin tonicvettä juoden kattelee yhtä legendaarisessa rantabaarissa niin ihminen ei kyllä ymmärrä enää mitään mistään.
Maho Beach itsessään oli antikliimaksien huipentuma, pikkuinen reppana biitsi jossa ei niin mitään, ei edes kunnon rantaa. Elekää vaivautuko.
Niinpä siirryimme meille legendaarisempaan Mullet bayhin jossa on ihan mahtava karibialainen ravintola Da Waterhole ja kaikkien tarinoiden mukaan tän saaren rannalta parhaat snorklausvedet.
Hyvin ystävällinen nuorimies ohjasi auton parkkiin, vastoin Henrikan parempaa arviota, parkkipaikan tiettyyn kohtaan. Kilttinä ja kuuliaisena suomalaisena minä siihen sitten parkkeerasin. Hyvä. Kamat mukaan ja herrasmiehen ohjaamalle kivalle rantapaikalle tehtiin leiri.
Täälläkin merivesi on kirkas ja turkoosi, aaltoja itäisellä rannalla on läntistä vähemmän ja näkyvyys snorklatessa paljon parempi kuin omalla rannalla oli. Odotukset oli suuret.
No. Punaisen meren, Tyynen valtameren, Kiinanmeren, Atlantin ja parin muunkin meleko ison lätäkön jälkeen näkymät oli pettymys. Valkoista hiekkaa, muutamia simpukoiden ja levien peittämiä kiviä ja valuja, värittömiä kaloja pari pientä parvena. Jos tämä on paras snorklausranta ei tällä saarella mene kovin hyvin. Eikä koko Karibialla.
Ja kaiken lopuksi, kun oltiin otettu mukaan tästä Da Waterholesta ne legendaarisimmista legendaarisimmat tulisimmat katkaravut mukaan ja aateltiin mennä hotelliin syömään, ne parkkipaikkojen järjestelijäpojat oli onnistuneet blokkaamaan meidän auton muutaman muun keskelle. Taas piti opettaa lapsia töiden teossa.
Ja lopuksi vielä roadblock. Tätillä oli kylmät ruoat, surkeat biitsikokemukset ja paha mieli huonon liikenteen takia nälkäitkupotkuraivareiden lisäksi. Ja chiliäkin juuri ja juuri riittävästi (ei ihan liian riittävästi) ruoassa.
Höh.
Saint Martin yhteenveto
No siis.
Saari on kaunis, pääasiassa toimiva, infra toimiva, liikenne ihan Ok ajaa ja kaikin puolin kiva. Englantia osataan, Ranskalla pärjää paremmin kuin Pariisissa ja ihmiset ihan hurjan ihania ja ystävällisiä. Rannat ja vedet on puhtaat, vesi kirkas.
Mutta jos laittaisin muutaman tonnin euroja lomaan ja lähtisin ranta- ja kaupunkiloman perään Euroopasta asti niin suuntaisin vaikka saatana Thaimaahan. Mitä itse en tekisi. Mutta edes Pasifikalle. Sielläkin on kaikki potenssiin kymmenen tänne verrattuna. Jopa Tuvalussa (jossa ei ole mitään, lue ko osio).
Juu ihan kiva paikka tää on, Euroopassa saman löytää Fuengirolasta. Masentavaa, eikö totta.
